| |
Lataa pdf >>
Sipoon kunnassa siirryttiin SMART-aikaan vajaa vuosi sitten. Ruotsinkielisen koulutoimen johtaja Bjarne Mollgren vieraili tuolloin Tukholmassa opetusalan messuilla rehtoridelegaation kanssa ja innostui uudesta työvälineestä.
SMART Board -interaktiiviset esitystaulut päätettiin tilata heti kokeiluun neljälle koululle, joista pieni Boxbyn koulu oli yksi.
- Olemme aina olleet Sipoossa kokeilukoulu, joka toimii veturina uuden teknologian käyttöönottamisessa ja jakaa sitten kokemuksia eteenpäin muille, rehtori Jörgen Holmberg kertoo.
Positiivisten kokemusten myötä esitystauluja on hankittu kuntaan lisää, ja tavoitteena on varustaa jokainen Sipoon ruotsinkielisistä kouluista niillä.
Luonteva osa opetusta
Boxbyssa on käytössä kaksi SMART Boardia, multimediaprojektori ja web-kamerat. Lisäksi oppilaiden käytössä on 14 kannettavaa tietokonetta, joilla he voivat tehdä koulutöitä ja tallentaa tiedostojaan keskitetylle verkkolevylle.
Tietotekniikasta on tullut osa arkipäivää sekä oppilaille että opettajille.
- Kun meille tulee uusi opettaja, hän saa kuulla, että meillä käytetään tietokoneita ja sillä siisti, Holmberg toteaa. SMART Boardit olivat tosin teknologiaan tottuneille oppilaillekin uusi ja jännittävä juttu. Holmberg kertoo, että asentaja oli tuskin ehtinyt ulos luokasta, kun oppilaat jo parveilivat esitystaulun ympärillä.
- Pyrimme siihen, että uudet laitteet otetaan heti käyttöön, hän hymähtää. Nykyään SMART:it ovat luonteva osa opetusta. Holmbergin mukaan esitystauluista on etua erityisesti asioiden havainnollistamisessa.
- Matematiikan tunnilla laskimme rahoja, ja SMART:in avulla niitä oli kätevä monistaa ja vähentää, hän kertoo esimerkin. Suuren suosion on saavuttanut SMART:in ja Google Earthin yhdistelmä.
- Uskonnon tunnilla seurasimme Mooseksen reittiä Google Earthista, ja Nuoren Suomen järjestämän Liikuntaseikkailu-kampanjan yhteydessä ’matkustimme’ oppilaiden keräämien pisteiden mukaan, Holmberg kertoo.
Esitystaulun mukana tulevaa monipuolista Notebook-ohjelmistoa hyödynnetään myös tavallisessa tietokonekäytössä – koulun kuudesluokkalaiset muun muassa laativat ohjelmalla kolmen
minuutin mittaisen animaation.
Teoria herää henkiin
Sekä koulutoimenjohtaja Mollgren että rehtori Holmberg kehuvat SMART:ien tekevän opetuksesta hauskempaa ja parempaa.
- Nolottaa sanoa, mutta olen saanut opettajilta ainoastaan positiivista palautetta, Mollgren naurahtaa.
- SMART Board sisältää ennennäkemättömiä ominaisuuksia. Moni sellainen asia, josta on ennen puhuttu tunneilla vain teoriassa, herää henkiin esitystaulun avulla. Molemmat myös puhkuvat ideoita
ja tulevaisuuden suunnitelmia. Holmberg muun muassa valmistelee opetushallituksen kanssa kieliprojektia, jossa tulevaisuudessa esimerkiksi sipoolainen ruotsinkielinen koululuokka ja itäsuomalainen suomenkielinen koululuokka opettaisivat toisilleen äidinkieltään SMART Boardin, web-kameroiden ja Skypen välityksellä.
- Itä-Suomessa ruotsin opiskelu on niin valtavan epäsuosittua, ja toisaalta meillä ei ole tarpeeksi resursseja antaa suomenkielistä opetusta kaksikielisille oppilaillemme, hän valottaa hankkeen taustoja.
|
|