| |
Lataa pdf >>
Markkinointi-instituutin vanha järjestelmä oli ollut käytössä kymmenen vuotta ja tullut elinkaarensa päähän. Myös järjestelmälle asetetut vaatimukset olivat kehittyneet, joten oli aika uusia informaatiojärjestelmä.
Vain paras on kyllin hyvä
– Asetimme hankintasuunnitelmassa järjestelmälle varsin paljon vaatimuksia, kertoo projektia vetänyt palveluesimies Teemu Mikkola Markkinointi-instituutista.
– Järjestelmän helppokäyttöisyys oli listan kärjessä. Tietoa päivitetään pari kertaa päivässä ja kenen tahansa piti pystyä siihen lyhyellä koulutuksella. Monipuolisuus, edustava ulkoasu ja mahdollisimman uuden teknologian soveltaminen olivat samaten tärkeitä valintaperusteita.
– Varsin varhaisessa vaiheessa Aronetin ratkaisu nousi ensimmäiselle sijalle. Tekniset ratkaisut olivat älykkäitä ja järjestelmä soveltui hyvin kiinteistöömme. Tutustuimme eri vaihtoehtoihin messuilla ja käyttökohteissa ja Aronetin ratkaisu osoittautui olevan niin teknisesti kuin ulkoasultaan aivan huippuluokkaa verrattuna toisiin vaihtoehtoihin.
Markkinointi-instituutti haki ratkaisua, jolla on nähtävissä pitkä – vähintään kymmenen vuoden – elinkaari mahdollisimman vähäisin päivityksin. Hinta ei Mikkolan mukaan ollut aivan ensimmäinen valintaperuste, tärkeintä oli löytää vaatimukset hyvin täyttävä korkealaatuinen ratkaisu.
Monipuolisia käyttötapoja
Järjestelmän perustana on toimivaksi osoittautunut Avidea-ohjelmistoalusta, joka antoi mahdollisuuden räätälöidä juuri Markkinointi-instituutin tarpeisiin soveltuvan ratkaisun. Järjestelmä koostuu kuudesta sisältökanavasta, jotka ohjataan kahteen rinnakkain sijoitettuun pystyasennossa olevaan LCD-laajakuvanäyttöön. Näyttöpareja talon tiloissa on kolmessa pisteessä.
– Ensimmäinen ongelmamme oli, että eri tiimeistä henkilöt tuottavat järjestelmään informaatiota samanaikaisesti, jatkaa Mikkola.
– Useammat käyttäjät päivittävät sisältöä samanaikaisesti. Lisäksi järjestelmä on jaettu osiin siten, että tiettyihin näyttöihin, tiettyihin osiin taloa, tiettyyn aikaan ohjataan omaa tietoaan. Esimerkiksi lounaskahvilan ruokalistaa on tarpeen esittää vain ennen lounasaikaa ja sisääntuloaulassa päivän ohjelma vaihtuu
päivä- ja iltaopiskelijoille. Jos kaikkiin näyttöihin olisi ohjattu jatkuvasti samaa tietoa, olisi vaihtoehtoja ollut vaikka kuinka monta. Ohjelmiston piti kuitenkin taipua kaikkiin vaatimuksiimme
ja se karsi vaihtoehtoja rajusti.
– Ohjelmistoesittelyiden ja käyttäjien haastatteluiden perusteella valitsimme tämän alustan. Omalta kannaltani projektipäällikkönä pidän hyvänä asiana sitä, että ohjelmistotalo on suhteellisen
pieni suomalainen yritys, korostaa Mikkola. – Saamme hyvin henkilökohtaista palvelua, neuvontaa ja konsultointia on tarjottu aktiivisesti ja olemme saaneet tarvitessamme apua erittäin hyvin. Tilanne on kannaltamme ihanteellinen.
Keskitettyä hajautusta
Järjestelmässä on näyttöparin molemman näytöt jaettu pystysuunnassa kolmeen loogiseen osaan, jotka muodostavat yhteensä kuusi näyttöpintaa, ”kanavaa”. Ylin matala osa molemmissa näytöissä on ”mainoskanava”, jolla esitetään talon omia ja yhteistyökumppaneiden logoja ja mainoksia. Keskimmäisillä
näyttöpinnoilla esitetään luokkainformaatiota molempien portaiden osalta, päivä- ja iltaopiskelijoille omansa. Jäljelle jäävillä pinnoilla esitetään muuta ajankohtaista tietoa.
Järjestelmän sisällön päivitys on hajautettu siten, että vahtimestaritiimi hoitaa jatkuvasti vaihtuvan päivittäisen informaation syötön. Samaan aikaan talon graafikot saattavat päivittää tietoa esimerkiksi edustustilaisuuksista. Kullakin näytöllä ja näytön osalla on mahdollista esittää toisista riippumatta
omaa merkkipohjaista, graafista ja videoinformaatiota. Fyysisesti jokaista näyttöä ohjaa oma erillinen PC-kone. Ohjattavia näyttöjä ja ohjauskoneita on kuusi, joiden lisäksi järjestelmään kuuluu seitsemäs ”päivityskone”, jonka kautta tieto järjestelmään
syötetään.
Kaikki koneet sijaitsevat keskitetysti talon ATK-keskuksessa ja tieto kullekin näytölle siirretään talon normaalia verkkokaapelointia
pitkin.
– Vanhassa järjestelmässä PC:t olivat näyttöjen luona ja käytännössä siis kenen tahansa ulottuvilla, kertoo Mikkola.
– Jos koneiden kanssa oli ongelmia, piti operaattorin kulkea näytöltä toiselle langattoman näppäimistön ja hiiren kanssa. Nyt kaikki on turvassa lukkojen takana ja hallinta onnistuu keskitetysti ja myös etänä.
Hyvin suunniteltu ja tehty
– Markkinointi-instituutti oli meille haasteellinen ja samalla erittäin mielenkiintoinen asiakas, kertoo Aronetin myyntipäällikkö Harri Kiukas.
– Heidän sovelluksessaan hyödynnetään järjestelmän ominaisuudet ja mahdollisuudet varsin pitkälle. Markkinointi-instituutti
on erittäin tunnettu laitos, joten toteutus on samalla hyvä referenssi meille.
– Projektissa oli mukana sekä graafinen tiimimme että ATK-tiimimme, kertoo Mikkola. – Ilman ATK-osaamista suunnittelu olisikin ollut varsin haastava tehtävä niin tietoturvan kuin monien muiden asioiden osalta. Koko projektin ajan olemme saaneet Aronetilta näkemystä ja hyviä vihjeitä, joiden ansiosta kokonaisuudesta on tullut erinomainen.
Markkinointitiimimme onkin käyttöönoton jälkeen huomannut järjestelmässä käyttömahdollisuuksia, joita hankintaprosessissa ei edes oltu ajateltu.
INFOMEDIAN HYÖDYT:
- Reaaliaikaista sisällön esittämistä ja muokkaamista
- Imagotekijä yritysten sisäisten ja ulkoisten viestien esittämiseen
- Uusi mediatyyppi yrityksille ja yhteisöille sisä- ja ulkokäyttöön
- Koostuu yhdestä tai useammasta näytöstä, joissa voi olla sama tai eri sisältö
- Mahdollisuus tehdä oma kohdennettu media tiedoille, markkinointiviesteille ja viihteelle
- Keskitetty, reaaliaikainen ja etähallittava sisällönhallinta
- Asiantuntija infoviestinnän kokonaisratkaisuissa: kartoitus, suunnittelu, projektinhallinta, asennus ja käyttöopastus
|
|