| |
» Lataa PDF
Viime kesänä valmistui Helsingin kaupungin henkilöstökeskuksen vanhassa arvokiinteistössä kaksi vuotta kestänyt remontti, jossa tehtiin ”kaikki uusiksi”. Samassa yhteydessä oli hyvä tilaisuus rakentaa myös talo- ja toimistotekniikka ajan tasalle. Juhlasaliin, luentosaleihin ja neuvottelutiloihin valittiin Aronetin esitystekniikkaa, samoin tilojen opastusjärjestelmään.
Henkilöstökeskus on Helsingin kaupungin virasto, jossa tehdään monia asioita. Näitä ovat kaupungin työnantajatoiminta, henkilöstöpolitiikka, koulutus, kehittäminen, henkilöstöhankinta ja maahanmuutto. ”Mainio metropoli” on viime aikoina kuultu mainosslogan, joka myös on täältä kotoisin.
Infotauluilla opastusta
Kiinteistöön on sijoitettu yhteensä viisi suurta laajakuvapaneelia, joilla esitetään kävijöille päivän ohjelmaa ja muita opasteita. Sisääntulossa on 46-tuumainen näyttö ja muut ovat hiukan pienempiä.
– Infojärjestelmän sisältö on todella kätevää päivittää, kertoo talon AV-vastaava Jan Björkman. – Uusi ohjelma on näytöillä parissa minuutissa, enää ei tarvita paperilappuja. Sisällön päivittämistä hoitavat itseni ohella talon vahtimestarit ja ATK-tukikaverit. Se niin helppoa, että pikaopastuksella pärjää.
– Avidean ohjelmistoa käyttävässä järjestelmässä eri näytöillä on eri sisältö ja jokainen voi esittää omaa sisältöään toisista näytöistä riippumatta, jatkaa Björkman. – Käytävän näytöllä on esimerkiksi ravintolan aukioloajat ja opastukset pihalle niille, jotka vielä haluavat käydä tupakoimassa. Ravintolan näytöllä on oma sisältönsä.
Erilaiset esitysjärjestelmät
Henkilöstökeskuksen juhlasalissa, kokoustiloissa ja muissa tiloissa käytetään kolmea hiukan toisistaan poikkeavaa esitysjärjestelmien kokoonpanoa. Järjestelmät ovat kuitenkin käyttöperiaatteiltaan identtiset ja hyvin johdonmukaiset sekä havainnolliset, joten yhtä järjestelmää käyttänyt osaa helposti käyttää myös toista.
– Järjestelmämme perustuu AV-vaunuihin, kuvailee Björkman. – Kolmessa luentosalissa on ”kiinteä vaunu”. Se tarkoittaa pyörillä liikutettavaa vaunua, joka kuitenkin on kiinni seinässä viiden metrin mittaisella johtokanavalla. Mittojen mukaan tehdyssä vaunussa on PC käyttölaitteineen, dokumenttikamera, TV-viritin, DVD- ja VHS-soittimet sekä selkeä hallintapaneeli. Lisäksi vierailevan esiintyjän kannettavalle tietokoneelle ja USB-tikulle on liitäntäpisteet. Tässä ratkaisussa dataprojektori on kiinteästi salin katossa, siitä nimi ”kiinteä”.
Pienempiä tiloja varten on neljä siirrettävää AV-vaunua. Ne ovat varustukseltaan samanlaiset kiinteiden vaunujen kanssa, mutta projektori on vaunun päällä ja kulkee mukana. Projektori on myös hiukan pienempi kuin kiinteät projektorit. Kiinteistön jokaisessa tilassa on verkko- ja antennipistokkeet, joten vaunu voidaan siirtää minne tahansa esitystä varten.
– Juhlasalin varustus on periaatteessa samanlainen kuin vaunuissakin, mutta rakennettu kalusteisiin kiinteästi, jatkaa Björkman. – Koko järjestelmää ohjataan juhlasalissa Crestonin kosketusnäytöllä, johon on liitetty myös salin valaistuksen ja pimennysverhojen ohjaus.
– Vielä on mainitsematta, että luentosaliin on mahdollista lähettää valvomosta ilmoitus myös kesken esityksen ja ohittaa sillä käynnissä oleva esitys. Tämä on tietysti hyvä turvallisuustekijä. Infonäytöt puolestaan on varustettu keskitetyllä virranhallinnalla, jonka avulla niistä sammutetaan sähköt yön ajaksi. Tämä pidentää oleellisesti näyttöjen elinikää ja säästää sähköä.
Hyvin suunniteltu kokonaisuus
– Kaikki kaupungin tämän mittaluokan hankinnat luonnollisesti pitää aluksi kilpailuttaa ja kaupungin hankintakeskus oli mukana varmistamassa, että kaikki menee oikein, kertoo Björkman. – Edullisimman tarjouksen teki Aronetin jälleenmyyjä AV-Tiimi, joka myös hoiti asennuksen.
Esitysjärjestelmät ovat henkilöstökeskuksessa kovassa käytössä, sillä talon oman henkilökunnan lisäksi laitteita käytetään myös iltaisin esimerkiksi työväenopiston tilaisuuksissa. Käyttö on Björkmanin mukaan kuitenkin niin loogista, että kuka tahansa hallitsee sen muutaman minuutin opastuksen jälkeen. Dokumenttikameran avulla voi heijastaa vaikka diakuvat valkokankaalle. Dokumenttikamerat ovat myös vähentäneet fläppitaulujen paperinkulutusta, koska ”miksi piirtää fläpille, kun voi piirtää seinän kokoisena A4:lle”. Käyttäjiltä on tullut runsaasti kehuja järjestelmän toimivuudesta ja käyttäjäystävällisyydestä.
– Meillä oli riittävän pitkä aikajänne kokonaisuuden suunnitteluun ja toimittaja otti tilaajan toivomukset erittäin hyvin huomioon. Itse olin suunnittelussa mukana alusta pitäen, joten järjestelmästä tuli todella mieleinen. Nyt meillä on kahdeksan täydellistä esitysjärjestelmää ja hyvin toimiva, joustava infojärjestelmä. Voit vain kuvitella, miten hienoa tällaisessa talossa on olla töissä, hehkuttaa Björkman kirjoittajalle.
– Aronet oli maahantuojana mukana projektissa ja antoi ehdotuksensa kokonaisratkaisun komponenteista ja toteutuksesta. Järjestelmän toimivuudesta tulikin erittäin hyvä, suunnittelu on hyvin tehty. Siitä kiitokset Aronetille, kiittää Björkman.
|
|